Media on yhteisnimitys viestimille eli sanomalehdille,radiolle,televisiolle ja internetille. Mediat kertovat tarinoita, jotka yrittävät muokata käsitystämme maailmasta. Suurin osa mediatarinoista pyrkii kuvaamaan totuutta.
Medialukutaitoinen ihminen tuntee eri toimintatavat ja vaikutuskeinot ja hän pystyy erottamaan totuuden keksitystä tiedosta sekä arvioimaan kuvia kriittisesti.
Minulle tärkeimmät viestimet ovat puhelin ja internet. Medialukutaitoni on ihan hyvä, koska eroitan ihan hyvin totuuden keksityistä jutuista.
Lotan blogi
perjantai 15. helmikuuta 2013
torstai 14. helmikuuta 2013
Oma uutinen
Kahden henkilöauton kolari Savonlinnassa
Savonlinnan keskustassa sattui iltapäivällä kahden henkilöauton kolari. Toinen henkilöautoista oli tulossa linja-autoaseman suunnasta ja ajoi päin punaisia jolloin tokmannin suunnalta kääntyi auto sen eteen. Henkilö vahinkoja ei tullut.
Autot menivät lunastus kuntoon. Toinen auto keulasta ja toinen kyljestä. Poliisi pyytää silminnäkijöitä kertomaan tilanteesta enemmän.
tiistai 12. helmikuuta 2013
Helsingin sanomat
Päivän pääuutinen on Talous hallitsee politiikan kevättä. Tekstissä käsitellään Suomen taloutta.
Mielenkiitoisin juttu on ''Tunisian rannat hiljenivät'' koska siinä mainitaan ulkomaan asioista.
Ei ollut turhia kuvia.
Mielenkiitoisin juttu on ''Tunisian rannat hiljenivät'' koska siinä mainitaan ulkomaan asioista.
Ei ollut turhia kuvia.
tiistai 5. helmikuuta 2013
Mikä on blogi ?
Blogi on verkkopäiväkirja, jota lukijat voivat kommentoida. Siinä voi kertoa itsestään kiinnostavia asioita. Kuka tahansa voi perustaa oman blogin tai liittyä blogin lukijaksi.
Kiinnostavia blogeja:
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)